venepaikat

Mistäs ne venepaikat varataan?

Kuntien välinen kehitysyhteistyö on synnyttänyt monia avoimen lähdekoodin tuotteita, joita kunnat ovat omien kumppaniensa kanssa räätälöineet käyttöönsä. Kehittämisen keskiössä on ihannetilanteessa yhteistyö, jota koordinoimalla verorahat menevät tehokkaaseen käyttöön ja palvelut kehittyvät ajanmukaisesti.

Yksi tällainen projekti on Respa/Varaamo-tuotteen päälle rakennettu venepaikkojen varaus- (ja myös MAKSU!)järjestelmä, jota mm. Hämeenlinnan kaupunki käyttää. Keskusteltuani monien potentiaalisten asiakkaiden kanssa, on usein noussut esiin se, että kunnalla/kaupungilla on jo työkalut satamainfran hallintaan. Ja hyvä niin, pitääkin olla!

Tästä kuitenkin käy nopeasti selväksi se, että infranhallintaan tarkoitetut työkalut eivät ole tehty asiakkaita eli kuntalaisia varten. Eikä kyllä oikeastaan myöskään kunnan työntekijöitä - varsinaisen satamatyön ulkopuolelta - varten.

Esimerkiksi Hämeenlinnassa vapautui paljon venepaikkoja, joihin aiemmin jouduttiin jonottamaan, koska järjestelmä vaati asukkaita aktiviisuutta ja vahvistaa oman varauksensa ja myös maksamaan sen suoraan verkossa. Näin kaikki nukkuvat ja "perintöpaikkaa" pitävät venepaikkojen haltijat tippuivat pois ja paikat vapautuivat niille, jotka paikkaa aidosti tarvitsivat.

Lisäksi järjestelmä hallitsee myös venepaikoille jonottamisen, jolloin jälkeen yksi hallinnollisesti täysin turha käsityö saatiin automatisoitua.

Ylläpidämme ja kehitämme lukuisia julkisen sektorin palvelua helpottavia avoimen lähdekoodin palveluja ja asiakkaitamme ovat mm. Hämeenlinna, Turku, Helsinki, Janakkala, Parkano, Kangasala, Tampere, Lohja, ... Olemme tunnettuja siitä, että ajattelemme asiakkaidemme etua ja kiinnitämme erityistä huomiota palvelujen käyttäjien (esim. kuntalaiset) kokemaan laatuun.

Samalla varausjärjestelmä teknologialla voidaan varata ja maksaa myös julkisia tiloja vaikkapa kirjastoista tai kouluilta. Myös esim. kunnan omistamat mökit voidaan tuoda järjestelmään.

Voimme hoitaa myös järjestelmien pelkän ylläpidon, kuten toimimme mm. Hämeenlinnan kirjastojen tilavarausten kanssa, toimitusprojekti tuli toiselta kumppanilta.

Tsekkaa Hämeenlinnan varausjärjestelmät täältä: https://varaukset.hameenlinna.fi/

Hämeenlinnan venepaikkaverkkokauppa

Toteutimme Hämeenlinnan kaupungille venepaikkaverkkokaupan. Lue lisää toteutuksesta.