Digitalisaatio

GitLab ja infrakustannukset

Yrityksemme on ollut olemassa jo yli 8 vuotta, tänä aikana kaikki ohjelmistokehityksen ja projektinhallinnan työkalut ovat kehittyneet huimasti. Varsinkin alussa vertailimme ja etsimme parhaita (sopivimpia) työkaluja juuri meidän toimintatapaamme pitäen mielessä kasvun myötä tulevat muuttuvat vaatimukset. Kaiken pitäisi kuitenkin sujua mahdollisimman ketterästi ja toisaalta työkalujen on koko ajan pitänyt mahdollistaa läpinäkyvyys asiakkaalle asti.

Olemme - kuten moni muukin ohjelmistotalo - rakentaneet tärkeimpiä järjestelmiä itse ja investoineet näihin tuhansia ja taas tuhansia tunteja työaikaa. Päädyimme rakentamaan tärkeimmän osan työkalupakistamme itse koska toisistaan irrallisia työkaluja löytyi, mutta selkeää kokonaisuutta niistä oli vaikea rakentaa, eikä yksikään niistä sopinut, tai riittänyt, sellaisenaan.

Tärkein työkaluistamme on Seepra -niminen toiminnanohjaustyökalu, jossa hallitaan projekteja, asiakkaita sekä kirjataan tunnit - aina työtehtäväkohtaisesti ja siten, että ylimääräistä aikaa ei kulu eri järjestelmien käyttöön.

Toiseksi tärkein työkalu meidän toimintamme kannalta on nykyään ehdottomasti GitLab, joka yhdistää ihanasti versiohallinnan, tehtävähallinnan sekä projektinhallinnan ja CI:n (Continuous integration). Käytimme pitkään sisäisesti Mercurialia versionhallintaan ja rakensimme sen ympärille omat työkalut. Meillä oli periaattessa kaikki Gitlabin tuomat ominaisuudet rakennettuna Mercurialin ympärille. Mutta ylläpitokustannukset vain kasvoivat vuosi vuodelta. Siirtymään Mercurialista Git:iin suurin syy olikin se, että Git:n päälle rakennettu työkaluvalikoima on moninkertaisesti kattavampi ja niiden ympärillä on aktiivinen kehittäjäyhteisö.

Ylläpidämme Gitlabista omaa instanssia, koska se on keskeisessä roolissa kaikissa meidän prosesseissa henkilöhallinnosta projektinhallintaan. Gitlabin ylläpito itse ei sinänsä ole valtava kustannus. Jopa päinvastoin. Gitlabin käyttöönoton jälkeen meidän sisäisen työkaluvalikoiman ylläpitokustannukset putosivat murto-osaan entisestä kun pystyimme luopumaan suuresta määrästä itse rakennetuista ja ylläpidetyistä työkaluista. Olemme harkinneet maksullisten lisenssien hankkimista, mutta vielä se ei ole tullut aiheelliseksi. Kasvun myötä tosin se päivä lähenee jatkuvasti.

Ylläpidämme vastaavanlaista ympäristöä myös muutamalle asiakkaallemme ja useilla asiakkailla on pääsy meidän GitLabiin heidän projekteihin. GitLab onkin teknologiastartupille mahtava työkalu sillä se sisältää kaiken tarvittavan yhdessä paketissa. Siitä on helppo lähteä laajentumaan kun vaatimukset kasvavat. Gitlabin ylläpitoon ei välttämättä kannata itse lähteä - varsinkin koska mm. meiltä löytyy intressi pitää omat ympäristömme ajantasalla - samalla pystymme tekemään sen myös asiakkaillemme - järkevällä hinnalla.Kustannustehokkuus ja takaisinmaksuaika Gitlabin käyttöönotolle on ollut selvä: Gitlab on vähentänyt meiltä kehittämisen työkalujen kustannuksia niin selkeästi että emme enää halua takaisin entiseen aikaan ja kymmeniin eri työkaluihin ja niiden ylläpitoon. Olemme jo aloittaneet purkutyöt, ja pala kerrallaan siirrymme tukeutumaan Gitlabiin.

Konteksti vaikuttaa oleellisesti käyttäjäkokemukseen

Vastavirta podcast-sarjan avausjaksossa keskustelimme Haltun UX-suunnittelijan Henri Viitasen kanssa palvelumuotoilusta, käyttöliittymistä sekä käyttäjäkokemuksen suunnittelusta. Keskustelun teemana oli Kirves Sateessa mutta miten se liittyy käyttäjäkokemuksen suunnitteluun ja käyttöliittymiin?

Älä vaadi vääriä asioita

Näyttääkö käyttöliittymä vaikealta? Onko siinä kohtia, joista koulutuksessa tai käyttöohjeissa on kerrottu "Älä laita tähän mitään" tai "muista käyttää desimaalierottimena pistettä". Törmäsit juuri purkkaratkaisuun!

Purkka-liima-ratkaisut ovat usein sellaisia, että yrityksessä on otettu käyttöön iso (ja kallis) järjestelmä, johon onkin sitten jossain kohtaa haluttu haluamaan ominaisuuksia, joita tulevat käyttämään esim. yrityksen kaikki työntekijät - tai vielä pahempaa - yrityksen asiakkaat.

Oletko nähnyt koskaan varausjärjestelmää, joka tuntuu täysin mahdottomalta käyttää? Tai oletko joutunut merkkaamaan tuntejasi tai matkalaskujasi järjestelmään - ja teet tämän todella harvoin, koska joka kerta kun järjestelmää joudut käyttämään sinulta menee ensin 1-2 tuntia pelkästään järjestelmän käytön opiskelemiseen ja uudelleen täyttämisiin, kun tiedot "mystisesti" katoavat. Jepjep. Näitä riittää.

Miksi esim. varastonhallintasovelluksen pitäisi taipua yhtäkkiä verkkokaupaksi?

En ymmärrä, miksi esim. varastonhallintasovelluksen pitäisi taipua yhtäkkiä verkkokaupaksi? Tai miksi omaisuudenhallintajärjestelmästä tai infran hallintatyökalun pitäisi toimia myös varausjärjestelmänä loppuasiakkaille.Viime aikoina olemme päässeet tutustumaan aiheeseen, kun esimerkiksi venepaikkajärjestelmien puolella halutaan sekä satamien, laiturien ja rantojen 3D-mallit, huoltohistoriat sekä kaikki loppukäyttäjän kannalta tarpeeton.Itse kuvittelisin asiakkaana haluavani tietää (tärkeysjärjestyksessä):

  1. Onko minun veneelleni vapaata ja sopivan kokoista laituripaikkaa vapaana haluamallani alueella

  2. Mitä se maksaa ja voinko maksaa sen just nyt heti?

  3. Mitkä ovat sataman palvelut?

Tsekkaa aiheesta lisää Hämeenlinnan venepaikkaverkkokauppa-artikkelistamme. Mullahan ei tämmöisiä ongelmia veneettömänä miehenä ole, mutta en minä autopaikastakaan halua tietää, miten se on rakennettu ja millaista tekniikkaa lämpötolppa sisältää.Moni tilaaja kuvittelee, että järjestelmien pitää olla yhdestä paikasta hankittuna. Kuvitelma on kuitenkin täysin väärä, suurimmasta osasta järjestelmiä saa nykyisellään vietyä tietoja ulos ja palautettua päivitetyt tiedot takaisin. Suuressa osassa nämä tehdään ns. siirtoajoina. Siirtoajot ovat hyvä tapa viedä tietoa, varsinkin kun se tehdään vain yksisuuntaisesti, näin toimimme aiemmin mm. opiskelija-asuntosäätiöiden varausjärjestelmien kanssa, jolloin aina uuden sopimuksen tultua loimme automaattisesti uuden käyttäjän ja sopimuksen päätyttyä poistimme käyttöoikeudet automaattisesti. Helppoa ja käyttäjäystävällistä. :)

Oppitunnin alku venyy ja syy on ihan hölmö

Opettajat ja oppilaat kerääntyvät luokkaan ja käynnistelevät ipadeja ja tietokoneitaan. Oppitunnilla on tarkoitus käyttää yhtä monista sähköisistä työkaluista.Kaikki sujuu hienosti, kunnes tabletti pyytää salasanaa. Kappas, oppilaan salasana on hukassa tai unohtunut. Mikä neuvoksi?

Ostatko tunteja vai osaamista?

Tämä kirjoitus on enemmän ja vähemmän mainostamista meidän omasta mielestämme loistavasta toimintatavasta, mutta tarkoitus on myös herätellä miettimään tapoja, joilla osaamista tulisi ostaa.

MPASS.id - Miksi kuntia pitäisi kiinnostaa?

MPASS.id tulee nyt ja kovaa. Suurin osa suomalaisista kunnista voisi jo tällä hetkellä ottaa tämän kertakirjautumisratkaisun käyttöön muutaman minuutin työllä. Lue lisää MPASS.id:stä.

APItalistisika rikastuu toisten avoimuudella!

Tartun nyt uuteen trendiin, joka tuntuu koko ajan vain kasvavan tällä ohjelmistoalalla. Jatkuvasti kuulee enemmän apeista ja rajapinnoista - sekä vastenmielisestä avoimuudesta. Lisäksi näitä on mm. Helsingin kaupunki vienyt törkeästi käytäntöön - ja vielä verorahoilla! Projekteja vaivaa myös aivan törkyinen läpinäkyvyys, jossa melkein kuka vaan voi päästä kärryille, missä mennään ja millaisella laadulla asioita tehdään. Ei kuulosta vanhalta kunnon Länsimetro-projektilta lainkaan - Apotista puhumattakaan! Tämä toiminta onkin alkanut synnyttämään Suomeen ison kasan apitalisteja. Noita sikoja, jotka käyttävät järjestelmää häikäilettömästi omaksi ja toisten eduksi. Olenkin tunnistanut 3 asiaa, joista tällaisen it-alan loisen tunnistaa:

1. Se kyttää sun järjestelmistä saatavaa avointa dataa

Oletko saanut epäilyttäviä puheluja, sähköpostiviestejä tahi twiittejä, joissa tiedustellaan järjestelmistäsi saatavaa avointa dataa ja rajapintoja? Kun olet tuskaillen joutunut myöntämään asian tilan, niin sitten on painostettu dokumentaatiolla ja avoimen lähdekoodin Github-projekteilla? Kuulostaako tutulta? Pitäisi kuulostaa, koska tätä se maailmanmeno nykyään on. Missään ei saa takoa rahaa vain itselleen, vaan aina on joku muu hyötymässä sun suljetusta järjestelmästä ilman niin tuottavia lisenssimaksuja.

2. Se rakentaa sovelluksia toisten keräämien tietojen pohjalle

Kun olet viimeinkin saanut jonkun tolkun omien rajapintojesi hallinnasta, käyttöoikeuksista ja jostain API-avaimista, niin huomaatkin, että tämä peijoona on tehnyt jo sovelluksen, joka käyttää sun dataa. Sitä dataa, minkä olet projektissa kerännyt ja ajatellut panttaavasi maailmanloppuun - vaikka koko homma on kehitetty julkisessa hankinnassa kilpailutetussa projektissa, jonka hinta ylitti markkinahinnan moninkertaisesti. Ihan vaan koska sun yrityksellä sattui olemaan paras osaaminen vuosikymmenten takaa tehdyistä ATK-hankkeista. Apitalisti otti verorahoilla tehdyn projektin hyödyt ja loi siitä jotain entistä parempaa - mobiilisovelluksen tai peräti sellaisen botin feisbuukkiin. Ja nyt tuota tietoa käytetään digitaaliseen liiketoimintaan, tarjousten laskemiseen ja se on visualisoitu niin hienosti, että siitä tämä riistäjä pyytää jopa rahaa.Pahimpia ovat ne yksilöt, jotka yhdistävät tietoa eri lähteistä ja rikastavat sitä - ja samalla toki itseään! Nämä ovat niitä niin kutsuttuja innovaatioita, joita ennen tätä nykyaikaa pystyttiin välttelemään kuin ruttoa.

3. Se tuputtaa sullekin ajatuksiaan

Hännän huipuksi tämä kaveri toimii kuin sanansaattaja ja alkaa pikkuhiljaa syöttämään samoja ajatuksia myös sulle. Se sanoo, että voisitkin itseasiassa saada enemmän liiketoimintaa ja sitoutuneempia asiakkaita, jos vähän nostaisit rajapinnan helmaa ja päästäisit muutkin sinne tutkimaan. Keskusteluissa alkaa nopeasti kuulumaan termit kuten avoin lähdekoodi, REST, GraphQL, JSON, kontribuutio ja yhdessä kehittäminen. Eikä mene aikaakaan kun huomaat olevasi COSS:n jäsen ja vielä maksavasi siitä. Voitaisko me perua tämä internet ja avoimuus?Jos siis haluat tietää lisää näistä pahiksista, niin otappa meihin yhteyttä - kerrotaan lisää tai hommataan sulle kontakti oikeanlaiseen asiantuntijaan. Meiltä saat myös tulkkausapua ja vertaistukea.Voit myös vakoilla tätä toimintaa mm osoitteessa http://apiops.net, apitalisteista esim. Twitterissä turhankin aktiivisesti viestii mm. Jarkko Moilanen https://twitter.com/kyyberi

Video: 3 Helppoa digivinkkiä

Mikki Ylevän video, jossa hän kertoo vastineensa väitteisiin joita mm. Helsingin sanomien 6.6. päivätyssä artikkelissa "Selvitys: Suuri osa pk-yrityksistä on täysin pudonnut digitaalisesta kehityksestä – kuluttajat kulkevat eri suuntaan kuin yritykset"Digitalisaatio ja siihen liittyvät tuskat ovat meille tuttuja ja kuten Mikkikin videolla esittää, niin pienillä asioilla päästään eteenpäin. Ohessa vielä summaus ja pari lisäesimerkkiä/-kommenttia teemaan:

1. Lopeta itsesi huijaaminen

Jos mielessäsi käy ajatus "Ei tuu toimimaan meillä" tai "Emmä tollasta tarvitse, kun mulla on muutenkin hommia" niin olisiko aika katsoa peilin sijasta ikkunasta ulos ja seurata mitä kaikki muut tekevät - Tai vielä parempaa, mitä kaikki muut eivät vielä tee. Kun työkalut on valittu oikein, niin digistä ei tule sinulle taakkaa vaan se nopeuttaa asiakaspalvelua, tuo ajantasaiset tiedot sinun ja asiakkaasi saataville. Digin myötä käykin niin, että asiakkaasi saavat tarvittavan tiedon jo esimerkiksi verkkosivuilta ja pystyvät viemään ostopäätöksensä jo paljon kypsemmäksi, jolloin sinun ei välttämättä tarvitse vastata puhelimeen vain hintakyselyihin ja lähetellä erikseen parempia kuvia.Sinulla on aikaa ja sinun liiketoimintasi ja asiakkaasi (varsinkin tulevat asiakkaasi) etsivät koko ajan verkosta tietoa eri alan toimijoista ja mitä helpommaksi ostaminen tai palvelun hankkiminen tehdään vaikkapa työpäivän aikana tai illalla sohvalta, niin sitä enemmän tulee tulosta!

2. Kokeile

Oletko ihan varma, että facebookit, google-mainonnat ja instagrammit ovat vain tyhjäntoimittajien vouhkaamista? Ootko kokeillut? Esimerkiksi käsityöyrittäjälle facebook ja instagram ovat hyviä kanavia kertomaan osaamisestasi ja työkalut ovatkin sinulla jo mukana. Sen kun kuvaat pienen pätkän, esim ennen ja jälkeen tai mikäli teet jotain erikoista kokoonpanoa, niin tuon työvaiheen kuvaaminen voi osoittaa katsojille, että osaamista löytyy. Samalla näppärä mainostoimisto pystyy auttamaan sinua viemään tuon sisällön myös kotisivuillesi, jolloin sivujen päivittäminen tapahtuukin automaattisesti sitä mukaa, kun napsit kuvia ja hästäkejä instagrammiin!Toinen mitä kannattaa miettiä on ilmaisten työkalujen sähköiset lomakkeet? Keräätkö tietoa paperille ja sitten jossain vaiheessa palaat niihin ja joudut viemään tietoja koneelle? esim. Googlen tai Microsoftin työkaluilla saman asian voisi tehdä niin, että ylimääräiset työvaiheet jäävät pikkuhiljaa pois. Ja voihan olla, että vihaat tuollaisen lomakkeen käyttöä ja se ei vain sovi sinulle, mutta ainakin olet kokeillut!

3. Aloita perusasioista

Kuten Mikkihin videolla totesi. Jos sinulla on nettisivut, niin kerro nyt hyvä ihminen siellä taksasi. Kerro, sitä sun tuote tai palvelut kuluttajalle maksavat. Lisäksi pyri kuvaamaan tuote mahdollisimman hyvin, niin asiakas ottaessaan yhteyttä on jo melko varma  siitä, että haluaa juuri sinun palvelujasi. Mitä vähemmän palveluissasi on mystiikkaa, niin sitä varmemmin asiakas tulee juuri sinun luoksesi. Tarkista, että sulta löytyy seuraavat jutut:

  • Hyvä tuote / palvelukuvaus, jos sellainen on mahdollista tarjota
  • Hinta tai ainakin esimerkkihinta
    • Esimerkiksi omakotitalon aidoille on vaikea kertoa tarkkaa hintaa, mutta anna esimerkkihinta tai metrihinta.
  • Osta-nappi! Jos sulla on tuotetta hyllyssä ja ei ole mitään syytä miksei asiakas voisi just nyt heti tilata tuotetta, niin laita ne verkkokauppa asiat kuntoon nyt heti!
  • Tarjouspyyntölomake! Joka sivulle! Aina kun on tuote, niin siitä pitää pystyä pyytämään tarjous, jos sitä ei voi suoraan ostaa! Tai yhteydenottolomake.

Chatteja ja muita en lähde ehdottelemaan, koska ne eivät välttämättä ole lainkaan sopivia ja järkevä investointi.Meidän osaamiseen kuuluu erilaisten sähköisten työkalujen toteuttaminen, edellä mainittuihin asioihin ei meiltä välttämättä löydy ratkaisua, koska menemme softakehittämisessä vähän syvemmälle. Mutta apua ja neuvoja sekä hyviä suosituksia sitäkin varmemmin! Jos siis aihe kiinnostaa, niin ota meihin yhteyttä tai jätä yhteystietosi, niin jutellaan lisää!