Heinolan varhaiskasvatuksen uuden toiminnanohjausjärjestelmän toimittajaksi on valittu Haltu Oy. Kilpailutuksen voittajaksi nousi avoimeen lähdekoodiin perustuva eVaka-ratkaisu, jonka käyttöönotosta, integraatioista ja ylläpidosta Haltu vastaa 48 kuukauden sopimuskauden ajan.
Uuden järjestelmän käyttöönotto alkaa vaiheittain loppusyksystä 2026, ja tavoitteena on, että kokonaisuus on täysimääräisesti käytössä syksyllä 2027.
eVaka on kuntien yhdessä kehittämä varhaiskasvatuksen toiminnanohjaus- ja asiakastietojärjestelmä, jonka toiminnallisuudet on rakennettu varhaiskasvatuksen arjen tarpeista lähtien. Järjestelmä tukee muun muassa asiakas- ja henkilöstöhallintoa, päätöksentekoa sekä sähköistä asiointia perheille.
Heinolan tavoitteena on kehittää varhaiskasvatuksen arkea sujuvammaksi sekä vähentää hallinnollista ja manuaalista työtä. Toimiva järjestelmä tukee henkilöstön päivittäistä työtä ja vapauttaa enemmän aikaa lasten kanssa toimimiseen. Samalla myös tiedolla johtamisen mahdollisuudet ja palveluiden käytettävyys paranevat.
Hankinnassa painottuivat myös kokonaisratkaisun kustannustehokkuus sekä kyky toteuttaa käyttöönotto yhteistyössä kunnan eri toimintojen kanssa.
Varhaiskasvatuksen järjestelmäuudistus koskettaa laajasti koko kuntaorganisaatiota. Käyttöönotossa huomioidaan integraatiot ja yhteistyö muun muassa taloushallinnon, henkilöstöpalveluiden, ruokahuollon ja asiakirjahallinnan kanssa. Onnistunut käyttöönotto edellyttääkin vahvaa yhteistyötä sekä ymmärrystä kuntien toimintaympäristöstä.
Heinolan päätös vahvistaa eVakan asemaa suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ja jatkaa avoimeen lähdekoodiin perustuvien ratkaisujen yleistymistä kuntasektorilla.

